lauantai 2. kesäkuuta 2012

Väriä elämään toisen asteen kierrätyksellä

Ikea rahit on halpoja ja loistavia lisäistuimia lastenhuoneisiin. Nuhruiset päällykset kaipasivat kuitenkin vaihtoon. Nurkista löytyi juuri sopiva, jo kertaalleen kierrätetty materiaali:
Olin aikoinaan äitiyslomalla tenhyt lapselle köllimisalustan huonekaluliikeen värimallitilkuista. Nyt kun lapset on jo murkkuja sai peittokin siirtyä uuteen tehtävään.
Sattumalta ruutujen koko istui juuri rahien mitoitukseen joten purin muutaman sauman ja asettelin osat rahin vaatimaan muotoon. Mustasta taustakankaasta helmareunus ja raheista tuli aikas hauskat.


tiistai 29. toukokuuta 2012

Kassi vanhoista farkuista

Viikonloppuna iski inspiraatio miehen vanhojen farkkujen kanssa. Lahkeet poikki, kahvoiksi rottinkirenkaat, vuoriksi vanhaa lakanaa ja koristeeksi perstasku ja somaa pitsiä oman äidin vanhoista varastoista. Kassi matkusti hyvän ystävän mukana Sveitsiin missä siinä kenties kuljetellaan ihania käsintehtyjä konvehteja maistiaisiksi paikallisiin liikkeisiin.


perjantai 11. toukokuuta 2012

Mökkiverhojen uusi elämä


Mökin verhot menivät viime kesänä vaihtoon kun anopille piti saada uusi pitsitoppi. Heitin kalastajalangasta virkatut haalean keltaiset sivuverhot violetin tektiilivärin kanssa koneeseen. Surautin toisesta verhosta toivotun topin. Toinen verho pyöri tilkkukaapissa pitkään odottaen inspiraatiota. Sepä iski viikonloppuna kun nurkista löytyi kampaamosta kylkiäisenä saatu, ruma mainoskassi, jossa oli kivat kahvat. Vuoriksi  aikaisemmista ompeluksista ylijäänyttä pellavaa ja kesäkassi oli valmis.

Pitäis ehkä satsata kameraan, kännykkäkamera ei näytä toistavan värejä oikein.

perjantai 4. toukokuuta 2012

Penaalit

Kiitos Anu vanhoista farkuista ja muistakin kierrätysvaatteista!


Niistä jotka eivät sellaisenaan kelvanneet junioreille käyttöön, on syntynyt pussukoita ja penaaleita. Tein pari tyttärelle ja yllättäen luokkakaverit halusivat myös. Niitä on sitten väsätty synttärilahjoiksi pitkin vuotta ja taitaa tällä hetkellä olla kaikilla luokan tytöillä omansa.


Yllättäen myös murkkupoikakin halusi yhden, pelkistetyn tosin, ilmaan mitään krumeluureja. Eikä siitä saanut ottaa kuvaa tähän.



sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Salaattikulhosta lampunvarjostin

Siirtelin kaappia tyttären huoneessa ja rikoin katolampun lasin. Kaapista löytyi vanhan pleksinen salaattikulho. Hioin siihen mattapinnan ja liimasin sisäpintaan silkkipaperista leikattuja vihreitä(!) lumihiutaleita. Helppo vaihtaa kun neidin lempiväri taas vaihtuu.

Lyhty säilykepurkista

Tomaattimurskaa menee meillä aika paljon eikä tyhjiä purkkeja muista aina ottaa mukaan kauppareissulla  kierrätyspisteeseen. Strömsössä oli vuosi sitten ohje jossa  ensin jäädytettiin vettä purkin sisään ja sitten lyötiin reiät naulalla purkin kylkeen. Kaverin luota löytyi parempi idea: ajetaan sivuleikkurilla urat kylkeen, maalataan ja avataan uria painamalla purkki lyttyyn. Näitä eksyi myös joulupaketteihin muutama kymmen.

Jouluvaloista keväisemmät

Jouluvaloista tuli keväisemmät vappuvalot kun ledilamput sujautti vesi-ilmapalloihin. Pääsiäiseksi väri vaihtuu vaikka keltaiseksi ja vihreäksi, halloweeninä oranssia ja mustaa.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Pannulappu

Tästä alkaa Tuunarin bloggaus ja ilman jorinoita heti asiaan, siis tuunauksiin. 

Näitä pannulappuja on syntynyt syksyn mittaan aika monta. Hotellin kirpputorilta ostettua valkoista huopaa on jäljellä vielä runsaasti, joten näitä eksyy varmaan synttäri-, joulu- ja tuliaislahjoiksi jatkossakin.

Pannulappu syntyi vanhasta hotellihuovan palasta, taustana pala farkunlahjetta.  





Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...